21.03.2022 toteutunut unelma

Haitarinsoittaja kotikäynnille

Pirkko 85v Tampere

Pirkko toivoo kotiinsa haitarimusiikkia ja laulua. Musiikkia rakastava Pirkko ei ole koronan vuoksi päässyt aikoihin kuuntelemaan livemusiikkia, joten hän on toivonut Unelmatehtaalta haitarinsoittajaa esiintymään kotonaan.

Unelman tilanne tällä hetkellä

Unelma toteutettiin Lahdensivun kodissa maanantaina 21.3.2022

Sisältö

  • Haitarinsoittajalle palkkio
  • Haitarinsoittajan matkakulut




80 
Keräys mahdollisti tämän unelman toteuttamisen.
Unelman mahdollistivat mm.
  • Outi Valkama |
  • Tytti Koivunen

Musiikkiunelma toteutui

Pirkko, 85, ja hänen miehensä ovat koko ikänsä olleet todellisia musiikin ystäviä, ja mies oli nuorena soittanut rumpuja tanssiorkesterissa. Nyt pariskunta asuu hoivakodissa ja mies on jo aika heikossa kunnossa. Pirkko pyysi Unelmatehdasta järjestämään hoivakotiin hanuristin soittamaan livenä pariskunnan lempisävelmiä, ja teimme työtä pyydettyä. Pirkko kertoi kappaleiden välissä musiikkiin liittyviä muistoja ja paljastui, että heillä oli hanuristi Taunon kanssa monia yhteisiä muusikkotuttuja. Tauno soitti toivekappaleita, mm. Mantsurian kummut ja Metsäkukkia, ja Pirkon puolisokin havahtui välillä rakkaisiin sävelmiin avaten silmät. Samalla vanhan rumpalin kädet hakivat peiton päällä tuttua rytmiä. Musiikki todella vei muistoihin ja antoi kaikille paikalla olijoille hyvän mielen. Kiitos Pirkko kun rohkenit unelmoida ja Tauno upeiden muistojen aktivoimisesta. Musiikissa todellakin on voimaa! <3